Uutiset | 21.1.2016

Kehäradan taide on vuoden 2015 ympäristötaidekohde

Ympäristötaiteen säätiö valitsee vuosittain yhden teoksen tai teoskokonaisuuden vuoden ympäristötaidekohteeksi. Kunniakirjan tavoitteena on nostaa esiin ympäristötaiteen erilaisia muotoja ja mahdollisuuksia sekä kiittää ja kannustaa ympäristötaideteosten tekijöitä ja tilaajia.

Vuoden ympäristötaidekohde –kunniakirjan 2015 saaja on Kehäradan taide. Kunniakirjat ojennettiin 21.1.2016 kokonaisuuden tilaajille Vantaan kaupungille, Liikennevirastolle ja Finavia Oy:lle.

Taidetta arkeen

1.7.2015 käyttöön otettu Kehärata on yksi pääkaupunkiseudun viime vuosien merkittävistä joukkoliikennehankkeista. Radan- ja asemienkäyttäjien arkea ilahduttavat asemakohtaisesti suunnitellut taideteokset, kuten Aarne Jämsän Helman heilahdus Lentoaseman rautatieasemalla ja Tuula Närhisen Animaatio Leinelän asemalla.

Kehäradan taide on oiva esimerkki taiteen nivomisesta osaksi julkista ympäristöä suunnitteluvaiheesta lähtien. Vantaan kaupunki on asemakaavaa tehdessään edellyttänyt, että Kehäradan vartta elävoitetään taiteen keinoin. Käytännön toteutusta ohjaakin projektille 2010 laadittu Kehäradan ympäristötaiteen kaava. Sen toimeenpanossa kukin asema on saanut taiteen avulla omaleimaisen identiteetin. Asemien käyttäjille on viestitetty ympäristön rakentajien myönteisestä ja käyttäjiä kunnioittavaa suhtautumista arkiseen tilaan.

Monen toimijan yhteispeli

Kehäradan ja sen asemien rakentamista leimaa monen toimijan monimutkainen ja pitkäaikainen yhteispeli. Myöntämällä kunniakirjan Kehärataprojektin keskeisille osapuolille säätiö haluaa erityisesti kiittää ja korostaa tilaajien merkittävää roolia ympäristötaiteen toteuttamisessa. Kehäradan taide kertoo tilaajien ymmärtävän omaleimaisen ja vetovoimaisen ympäristön merkityksen käyttäjille.

Ympäristötaiteen säätiön hallitus perustelee valintaansa toteamalla muun muassa: ”Raideliikenteen ympäristöön ja visuaalisuuteen on muualla maailmassa kiinnitetty paljon huomiota. Suomessa panostukset ovat olleet varsin vaatimattomia ja tapauskohtaisia. Kehäradan kaltaisissa suurhankkeissa taide on palapelinosasista yksi pienimmistä. Lopputuloksessa taide on kuitenkin asemien ja radan käyttäjille yksi näkyvimmistä elementeistä. Kehäradan taiteen nostaminen viime vuoden merkittävämmäksi ympäristötaidekohteeksi haastaakin kaikki ratahankkeet kiinnittämään huomiota ympäristön visuaalisuuteen ja taiteeseen – joukkoliikenteen käyttäjien, asukkaiden, työmatkalaisten ja matkailijoiden – jokapäiväiseen ympäristöön.”

Vantaa on myös osoittanut edelläkävijyyttä Kehäradan varren asuinalueiden taiteistamisessa, erityisesti Leinelässä ja Kivistössä.

LISÄTIETOJA / SÄÄTIÖ:
Asiamies Erja Väyrynen, 044-0987561, erja.vayrynen@ymparistotaide.fi
Hallituksen puheenjohtaja Jorma Mukala, 045-6357634, jorma.mukala@safa.fi
http://www.ymparistotaide.fi

LISÄTIETOJA / KEHÄRATA-PROJEKTI:
Lea Varpanen, Kivistön kaavoituspäällikkö / Vantaan kaupunki
puh. 098392 2247, +35840 847 0944, lea.varpanen@vantaa.fi
Juha Kansonen, projektipäällikkö Kehärata-projekti / Liikennevirasto
puh. 0295343633, juha.kansonen@liikennevirasto.fi

Vuonna 1990 perustetun Ympäristötaiteen säätiön tehtävänä on suomalaisen rakennetun ympäristön parantaminen, erityisesti edistämällä taideteosten ja muiden taidehankkeiden toteutumista osana ympäristöä ja rakentamista. Viime vuosina säätiön toimintaan on kuulunut erityisesti prosenttiperiaatteen edistäminen rakentamishankkeiden yhteydessä. Lisää: www.ymparistotaide.fi

LIITTEET

• Aarne Jämsä Helman heilahdus, 2015. Lentoasema..jpg
• Tuula Närhinen Animation, 2015. Leinelän asema..JPG