Etusivu » Ajankohtaista » Uusi teos betonielementtirakentamisen vaiheista

« Takaisin
« edellinen | seuraava »

Uusi teos betonielementtirakentamisen vaiheista

Betonitieto Oy julkaisee tänään teoksen ”Tehdään elementeistä. Suomalaisen betonielementtirakentamisen historia” (336 sivua). Teos on ensimmäinen kokonaisesitys elementtirakentamisen vaiheista. Sen ovat kirjoittaneet tutkija Yki Hytönen (Oy Spiritus Historiae Ab) sekä professori, arkkitehti Matti Seppänen. Kirjan on kustantanut SBK-säätiö.

Kirja kuvaa rakentamisen teollistumista sekä alan markkinakehitystä 1950-luvulta 2000-luvulle. Lisäksi teoksessa tarkastellaan alan tutkimusta ja tuotekehitystä sekä arkkitehtikunnan ja elementtiteollisuuden välistä suhdetta.

Betonielementtirakentaminen pääsi 1950-luvulla käyntiin ensin teollisuus- ja toimitilarakentamisessa. Asuntotuotannossa elementtitekniikka teki varsinaisen läpimurron aluerakentamisen myötä 1960-luvulla.

Elementtitehtaita perustivat aluksi toisaalta itsenäiset yrittäjät ja toisaalta rakennusurakoitsijat. 1970-luvulta alkaen suuret sementtikonsernit Partek ja Lohja laajensivat toimintaansa myös elementtituotantoon. Ne saivat 1980-luvun kuluessa haltuunsa noin puolet Suomen elementtimarkkinoista.

1970- ja 1980-luvut olivat elementtirakentamisen kultakautta. Elementtitekniikasta tuli rakennusalan valtatekniikkaa, ja sen osuus rakennustuotannosta nousi yli puoleen. Samalla heräsi myös julkista kritiikkiä elementtirakentamista ja betonielementtien käyttöä vastaan. Lisäksi 1970-luvun puolivälin lama ravisteli elementtirakentamista.

Alan kansainvälinen toiminta alkoi 1970-luvulla viennillä Neuvostoliittoon ja öljyntuottajamaihin Lähi-Itään. Toiminta ulkomailla oli ensin tuotevientiä, jonka rinnalle tulivat myöhemmin teknologiavienti ja yritystoiminnan käynnistäminen kohdemaassa.

1990-luvun alun laman seurauksena monet elementtiyritykset kaatuivat, ja loput joutuivat leikkaamaan tuotantoaan. Noin kolmannes kotimaisesta elementtituotannosta lopetettiin laman aikana.

Suurimpien yritysten Partekin, Lohjan ja Puolimatkan betonielementtituotanto päätyi 1990- luvulla toimialajärjestelyjen seurauksena samaan yhtiöön. Aiemmin puhtaasti kotimaisessa omistuksessa olleelle alalle tuli myös ulkomaista omistusta.

Betonielementtiala toipui lamasta 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa. Betonielementti on säilyttänyt asemansa runkorakenteiden valtatekniikkana ja hakee uudelleen johtavaa asemaansa julkisivuissa uusia ratkaisuja kehittäen.

Lisätietoja:

Historiatoimikunnan puheenjohtaja Petri Janhunen, 040-502 1749
Toimitusjohtaja Veijo Åberg, Oy Spiritus Historiae Ab, puhelin 040-725 3745
Toimitusjohtaja Olli Hämäläinen, Betonikeskus ry, puhelin 050-1513

Liity postituslistallemme:

Etusivulle | Sivukartta | Palaute
 Powered by: SOLU / e21 Solutions Oy