| | Rakennuspaikalla on tehtävä hyvissä ajoin, mieluiten jo tontin hankintavaiheessa pohjatutkimus. Sen perusteella päätetään rakennuksen perustamistapa. Pohjatutkimuksia tekevät alaan erikoistuneet insinööritoimistot.
Ennen rakennussuunnittelun aloitusta on selvitettävä myös tontin korkeussuhteet vaaitsemalla ne sopivista pisteistä.
| Omakotitalon erikoissuunnitelmat teetetään aina kyseisen alan hallitsevalla asiantuntijalla. Esimerkiksi rakenteiden tarvitseman raudoituksen laskee rakennesuunnittelija. |
Rakennussuunnitelmien lisäksi teetetään myös rakenne-, LVI- ja sähkösuunnitelmat alan hallitsevilla suunnittelijoilla eikä esimerkiksi alan tuotteita tai urakointia myyvällä yrityksellä.
|