| | Ammattimaisessa rakentamisessa on useita selvästi itsenäisiä osapuolia, jotka tekevät työtä koko hankkeen toteuttamiseksi. Omatoimirakentamisessa puolestaan tuleva asukas huolehtii itse eri tehtävistä.
Omatoimirakentajan pitäisi harkita tarkkaan, mihin tehtäviin kannattaa uhrata omaa rajallista työpanosta. Rakentajan taidoista ja taipumuksista riippuu, kuinka paljon omaa työpanosta kannattaa käyttää esimerkiksi ammattitaitoa vaativissa rakennustöissä. Liiallinen työkustannusten säästötavoite voi toisaalta merkitä laadun heikkenemistä ja aina myös aikataulun venymistä. Ne ovat lisäkustannuksia, joita ei etukäteen osata arvioida.
OMATOIMIRAKENTAJA ON RAKENNUSHANKKEESSA - rakennuttaja
- rakennusyrittäjä
- työntekijä
- asiakas eli lopullinen käyttäjä
|
Omatoimirakentajan täytyy hallita lukuisia erikoisosaamista vaativia tehtäviä, jotka edellyttävät usein mm. lainsäädännön, työehtosopimuksien, normien ja ohjeiden yksityiskohtaista tuntemusta. Omatoimirakentaja voi toimia hankkeessa käytännössä kolmella melko itsenäisellä alueella: rakennuttajana, työn johtajana ja työntekijänä.
HANKKEESEEN RYHTYVÄN OMAKOTIRAKENTAJAN PITÄISI OLLA ARVIOISSAAN REALISTINEN:
oman työpanoksen osuus hankkeessa yliarvioidaan lähes aina ja toisaalta hankkeen vaatima kokonaistyömäärä helposti aliarvioidaan. |
Hankkeen johto ja valvonta vastaa tavanomaisessa omakotitalokohteessa noin 200 - 300 tunnin työpanosta. Työnjohtoon, työvoiman ja tavaran hankintatehtäviin sekä kuljetuksiin osallistuminen vastaa noin 300 - 500 tunnin työpanosta.
Oman työpanoksen suuri osuus merkitsee käytännössä aikataulun viivästymistä. Nopealla aikataululla rakennettaessa on oman työn osuus väistämättä vähäinen. Noin vuoden kestävässä hankkeessa omatoimirakentaja ehtii tehdä arviolta 1000 - 1500 tuntia rakennusaputöitä ja yksinkertaisia ammattitöitä.
| Noin 120 m2 omakotitalon vaatima työmäärä on 2500 - 3000 tuntia, kun työ teetetään ammattimiehillä. Omatoimisessa rakentamisessa työmenekki voi kasvaa 1,5 - 2 -kertaiseksi. Kasvu johtuu mm. ammattitaidon ja tehokkaiden työkoneiden puutteesta. |
|