|
Lautamuotti tukirakenteineen voidaan käyttää puhdistuksen jälkeen omakotitalon rakenteissa. Lautoja voidaan käyttää esimerkiksi yläpohjan harvalaudoituksessa tai räystäiden aluslaudoituksessa. Tukirakennemateriaali käytetään esimerkiksi väli- tai ulkoseinien rungoissa. Pienellä vaivalla saadaan siten periaatteessa ilmaiset muottimateriaalit. Muottimateriaalin voi myös hankkia edullisesti puhdistamalla toisella työmaalla kertaalleen käytetyn muottimateriaalin.
Huolellinen valun valmistelu varmistaa ripeästi tapahtuvan valun ilman palveluaikakorvausta, joka alkaa yleensä raksuttaa 15 - 20 minuuttia betoniauton työmaalle tulon jälkeen. Betonitoimitukset kannattaakin aina jaksottaa siten, ettei betoniautojen tarvitse odottaa työmaalla.
Valuista jää usein ylimääräistä betonia. Sen varalta kannattaa esimerkiksi piharakenteiden muotit tehdä valmiiksi, jolloin muiden rakenteiden valuista jäänyt betoni voidaan valaa niihin. Betonilaatu ei tosin aina ole säänkestävää laatua, mutta tehdasvalmisteisena yleensä kuitenkin korkealaatuisempaa kuin työmaalla ko. rakenteisiin työmaasekoittimella tehty betoni.
Pienet yksittäiset valut kannattaa yleensä toteuttaa samalla kertaa, jolloin massan kuljetuskustannukset saadaan minimoitua. Joskus valuja kannattaa yhdistää naapurinkin kanssa. Betonilaadun tulee tietenkin sopia kaikkiin valettaviin rakenteisiin.
Betonin valinnassa ei kannata tuijottaa pelkästään massan hintaa vaan rakenteen kokonaiskustannuksia. Kokonaiskustannuksiin sisältyvät mm. betonointi-, betonipintojen jälkityö- ja huoltokustannukset. Esimerkiksi nesteytetyt massat tiivistyvät helposti sullomalla, jolloin vuokrattavaa sauvatärytintä ei tarvita.
Lattiavalu kannattaa yleensä teettää ammattimiehellä, koska lattiasta tulee silloin kerralla valmis alusta lattian pintamateriaalille.
|