Betonitöiden ennakkosuunnittelu on sekä teknisesti että taloudellisesti perusteltua. Huolellisella työnsuunnittelulla vältetään turha työ, joka käytännössä johtaa myös turhiin lisäkustannuksiin. Lisäksi näin varmistetaan työn sujuvuus, jolloin työn läpivienti onnistuu minimiajassa ja minimikustannuksin sekä turvataan teknisesti onnistunut lopputulos, joka on korkealaatuinen ja samalla pitkäikäinen betonirakenne.
Ennakkosuunnittelussa ja ennen betonitöiden aloittamista tulee hankkia betonintoimittajalta tiedot rakenteeseen soveltuvasta betonista, sen ominaisuuksista sekä kohteeseen sopivasta betonin siirtotavasta. Lisäksi hankitaan tarpeelliset työvälineet ja -koneet ja perehdytään niiden oikeaan käyttötapaan (sauvatärytin, pinnan tasaus- ja hiertovälineet). Lisäksi pitää varmistaa, että betonin kuljetusauto pääsee aiottuun purkupaikkaan ja valmistetaan tarvittavat kärräystiet ja –telineet. Betonointia varten kootaan tarvittava työkunta, samalla arvioidaan valunopeus työkunnan koon mukaan.
Sekä ennakkosuunnittelussa että muotti-, raudoitus- ja betonointityössä on syytä käyttää asiantuntija- ja ammattimiesapua.